Teemu Kerola
Hei,
Jotta ihan kaikki energia ei menisi koronauutisten seuraamiseen (tai välttämiseen), Urheilusukeltajien uusi sivusto on nyt avattu. Se löytyy vanhasta verkko-osoitteesta
Vanha sivusto on vielä vähän aikaa myös käytettävissä osoitteessa wanha.urheilusukeltajat.fi/joomla3/, mutta sinne ei tuoteta enää mitään uutta sisältöä.
Kaikkien tulee hankkia uudet tunnukset sivustolle. Käyttäjätunnus on oma sähköpostiosoite. Salasana hankitaan leikkimällä, että on unohtanut omansa. Ks. ohjeet sivuston kohdassa
Seuratoiminta / Yleistä / Käyttäjätunnuksen haku
Sen jälkeen voitkin lukea ensimmäiset uutiset uudelta sivustolta kohdasta
Tapahtumat / Uutiset
Verkkosivuston (tarpeen mukaan päivittyvät) käyttöohjeet löytyvät kohdasta
Arkisto / Verkkosivuston käyttöohjeet
Sivusto ei ole suinkaan vielä valmis. Sieltä puuttuu vielä esimerkiksi dokumenttiarkisto ja kuva-arkisto. Sivustoa viritellään parempaan kuntoon pikkuhiljaa koko ajan. Hyvä asenne näin aluksi on, että sivusto on kehitysvaiheessa ja vasta nyt käytön alkaessa sen toiminta tulee kunnolla testatuksi.
Havaituista puutteista voi raportoida keskustelupalstalle
Keskustelu / Verkkosivuston kehitys
Samalle palstalle voi antaa myös muita rakentavia sivuston kehitysehdotuksia. Havaitut puutteetkin voi mielellään antaa rakentavassa hengessä, jolloin niitä on mukavampi paikkailla. Koettakaa speksata ongelmakohtien sijainnit riittävän hyvin, jotta niitä ei tarvitsisi jälkeenpäin kysellä. Tehkää mielellään joka ongelmasta oma juttunsa tuonne palstalle, jolloin niihin reagointi pysyy helpommin hallinnassa.
-teemu