Uppopallon Euroliigaa pelataan vuosittain talvikaudella, syksystä kevääseen. Urheiilusukeltajat on osallistunut euroliigaan vuodesta 2018 saakka. Vielä emme ole päässeet kärkikahinoihin, mutta joukkueemme on nuori ja kehittyvä.
Urheilusukeltajien matka euroliigaan
Urheilusukeltajien junioritoiminnasta kehkeytyi lähihistorian menestyksekkäin alle 21-vuotiaiden joukkue vuosien 2009-15 välillä, jolloin joukkue voitti neljä kertaa peräkkäin nuorten SM-kultaa, kolme B-nuorten kultaa ja kaksi hopeaa. Joukkue sisälsi valtavasti nuorta potentiaalia, joiden kanssa päätettiin lähteä suoraan SM-sarjaan joukkueen kasvaessa täysi-ikäisiksi. Osa joukkueesta pelasi jo tuolloin maajoukkueessa, ja kansainvälisen menestyksen jano oli kova. Vuonna 2018 joukkue oli kasvanut pisteeseen, jossa etsittiin aina vahvempia vastuksia. Löytyi Euroliiga. Euroliigassa taso vastaa melkein maaotteluita, joten oli selvää, ettei SM-sarjan kokoonpanolla olisi asiaa sarjaan. Euroliigajoukkue päätettiin koota Urheilusukeltajien ja PSK-Kuplan koalitiosta, sekä muutamasta maajoukkuepelaajasta. Näin oli syntynyt Urheilusukeltajien euroliigajoukkue.
Joukkueen valmentajaksi valittiin Roy Nurmi, joka oli toiminut myös US:n menestyksekkäiden nuorten joukkueiden valmentajana, ja miesten maajoukkueen valmentajana 2016-2018. Sarjaan lähdettiin ennakkoluulottomasti luottaen vanhempien pelaajien kokemuksen ja nuoren innon luomaan synergiaan. Otimme vastuullemme ensimmäisen Euroliigakierroksen järjestämisen Helsingissä. Kierros oli menestys itsessään hyvien järjestelyiden johdosta ja runsas määrä katsojiakin löysi paikalle. Samalla kierros oli debyytti Urheilusukeltajien joukkueelle.
Pelasimme kolme tasaista ottelua. Ensimmäisessä ottelussa otimme niskalenkin ruotsalaisesta Polisenin joukkueesta, toisessa ottelussa koimme niukan tappion saksalaista Krefeldiä vastaan ja kolmannessa ottelussa voitimme norjalaisen Egersundin. Ensimmäisen kierroksen jälkeen komeilimme jaetulla ensimmäisellä sijalla sarjassa. Seuraavat kierrokset eivät olleet yhtä menestyksekkäitä, vaan koimme tiukkoja ja vähemmän tiukkoja tappioita sekä Krefeldin että Kööpenhaminan pelikierroksilla. Lopulta sijoituimme yhdeksänneksi.
Toinen kausi on alkanut, ja joukkueemme on tehnyt uusia rekrytointeja ja alkanut harjoitella entistä kovemmin. Syksyllä pelatulla ensimmäisellä kierroksella joukkueemme ei kuitenkaan saavuttanut suurta menestystä, sillä sarjan taso kasvaa jatkuvasti. Kaksi kierrosta on vielä jäljellä, joista ensimmäinen pelataan Serbiassa ja toinen Malmössä. Joukkueemme harjoittelee ahkerasti ja keväällä selviää, mihin se riittää.
Alla koostevideo Euroliiga-ottelusta Urheilusukeltajien ja Bettan (Venäjä) välillä: